Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

17.6.2015
Välityömarkkinatoimijat: Leikkausten kohdentumista on harkittava uudelleen
 

Välityömarkkinoiden tehokas hyödyntäminen parantaisi työllisyyttä

Välityömarkkinatoimijat ovat huolissaan palkkatukimäärärahojen loppumisesta kesken vuoden. Monella paikkakunnalla palkkatukimäärärahat ovat loppuneet jo huhtikuun lopussa.  Määrärahojen nostaminen on yksi edellytys sille, että hallituksen työllisyystavoite toteutuu. Palkkatuki uudistettiin vuoden 2015 alussa, mutta uudistus heikensi heikossa työmarkkinatilanteessa olevien työllistymistä ja työllistymistä tukevien palveluketjujen toteutumista.

Hallitusohjelmassa suunniteltujen leikkausten kohdentumista on harkittava uudelleen. Nyt suunnitellut leikkaukset heikentävät entisestään huonoimmassa asemassa olevien tilannetta. Nämä yhteiskunnan jäsenet ovat kestämättömässä tilanteessa, jos leikkausten kohdentamista ei harkita uudestaan. Rankimmin leikkaukset kohdistuvat nyt niihin, joilla on pienet tulot ja paljon terveysongelmia. Vaikka työllisyys kasvaisi suhdanteiden parantuessa, tämä ei merkittävästi helpota vaikeasti työllistyvien tilannetta. Välityömarkkinoita tarvitaan heikossa työmarkkina-asemassa olevien selviytymiseksi.

 

Kolmannen sektorin toiminnan edellytyksiä parannettava

Hallitusohjelmassa nostetaan järjestöt yhteistyökumppaniksi terveyden edistämisen hyvien käytänteiden ja toimintamallien toimeenpanossa ja samalla korostetaan järjestöjen roolia palvelujen kehittämisessä osallisuutta vahvistamalla ja hyödyntämällä kokemusasiantuntijuutta.  Vastuun antaminen kolmannelle sektorille edellyttää kuitenkin myös kolmannen sektorin toiminnan edellytysten parantamista.  Työllistymistä edistävä välityömarkkinatoiminta rakentuu synergisestä kumppanuudesta kolmannen sektorin ja julkisen sektorin välillä. Hallitusohjelmassa linjataan kuntoutuksen kokonaisuudistuksen toimeenpanosta.

Välityömarkkinatoimijoiden näkökulmasta kokonaisuudistus on tervetullut. Palvelunohjauksen kehittäminen parantaa toimenpiteiden vaikuttavuutta. Organisaatioiden hallintorajat, kuntoutusprosessin jäykkyys tai organisaatioiden välinen rahaliikenne eivät saa olla este järkevälle palveluprosessille.


Tarvitaan räätälöityjä polkuja

Välityömarkkinoilla on viime vuosina tehty monipuolista kehittämistyötä siirtymistä tukevien toimintamallien käyttöönottamiseksi. Pelkkä työelämään valmentaminen ei riitä, vaan tarvitaan räätälöityjä polkuja, joissa ammatillisen osaamisen kasvu tehdään myös muodollisesti näkyväksi opinnollistaminen avulla. Siten välityömarkkinoilla kehittynyt osaaminen voidaan huomioida niin koulutusjärjestelmässä kuin työelämässäkin.

Välityömarkkinoiden toimintamahdollisuuksia voidaan parantaa hankintalain sosiaalisia kriteerejä hyödyntämällä. Välityömarkkinatoimijoita voidaan käyttää joko hankintojen toteuttajana tai valmennetun työvoiman tarjoajana avoimien työmarkkinoiden yrityksille, jotka toteuttavat hankintoja.
 
Hallitusohjelmaan sisältyy tavoite korjausvelan vähentämisestä. Julkisella sektorilla on suuri mahdollisuus parantaa työllisyyttä asettamalla toteuttajalle työllistämisvelvoite osatyökykyisten työllistämiseksi.
 
Lisätietoja

Puheenjohtaja Jukka Haapakoski,
Työttömien valtakunnallinen Yhteistoiminta-järjestä - TVY ry,
jukka.haapakoski@tvy.fi

Toimitusjohtaja Hilkka Halonen,
Merikosken Meri-Lapin Työhönvalmennus-säätiö,
hilkka.halonen@meriva.fi

Toiminnanjohtaja Mari Ahonen-Walker,
Valtakunnallinen työpajayhdistys TPY ry,
mari.ahonen-walker@tpy.fi

Työ- ja koulutusvalmennuspäällikkö Karoliina Ahonen,
Mielenterveyden Keskusliitto ry,
karoliina.ahonen@mtkl.fi

Toimitusjohtaja Juha Lehtikuja,
Suomen kierrätyskeskusten yhdistys SKKY ry,
juha.lehtikuja@kierratyskeskus.fi


Toimitusjohtaja Marjatta Varanka,
Vates-säätiö,
marjatta.varanka@vates.fi

Kehittämispäällikkö Jukka Lindberg,
Vates-säätiö,
jukka.lindberg@vates.fi


Tukiliitto on yksi Vatessäätiön taustayhteisöistä. Vates-säätiö toimii asiantuntijaorganisaationa vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden yhdenvertaiseksi työllistymiseksi.



 

Tämän ajankohtaista-uutisen pysyvä osoite on
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1539

 

 
   

 
Takaisin