Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

21.5.2015
HS lahjoittaa osan päivän lehden tuloista Tukiliiton nuorten ja lasten toimintaan
 

Helsingin Sanomat lahjoittaa tämän päivän lehden tuloja kehitysvammaisten nuorten ja lasten toimintaan. 

Lehti kirjoittaa 

"Punkyhtye Pertti Kurikan nimipäivät voitti sittenkin. Ilman finaalipaikkaakin yhtye valloitti sydämet, mursi ennakkoluulot ja teki Suomesta ja Euroopasta taas vähän paremman paikan. Yhtye osoitti, että kehitysvammaisellekin on kaikki mahdollista.

HS omistaa Pertti Kurikan nimipäivien (PKN) urotyön kunniaksi tämän lehden asioille, jotka koskettavat kehitysvammaisia ja lahjoittaa tämän torstain lehden irtonumeromyynnistä saatavat tulot kehitysvammaisten lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajan toimintaan.

Kehitysvammaisten Tukiliittoon kuuluu 165 paikallista tukiyhdistystä sekä neljä valtakunnallista yhdistystä, mukaan lukien kehitysvammaisten itse perustama Me Itse ry. Henkilöjäseniä on yhteensä yli 17 000.

Viestintäpäällikkö Merja Määttänen kertoo, että vammaisille järjestettävästä vapaa-ajantoiminnasta on yhä pulaa.

"Unelmamme olisi, että kehitysvammaiset voisivat osallistua toimintaan siellä missä muutkin. Ihannemaailmassa se tapahtuisi luonnostaan, mutta vielä sen eteen täytyy tehdä töitä", Määttänen sanoo.

Yhtenä esimerkkinä on Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -toiminta, joka on vammattomien ja vammaisten vapaaehtoiseen kaveruuteen perustuvaa vapaa-ajan toimintaa.

"Hyvin usein kehitysvammaiset toimivat ohjaajien tai toisten kehitysvammaisten kanssa. Tavoitteenamme on tehdä maailmasta enemmän yhteinen", Määttänen kertoo.

Voit osallistua Kehitysvammaisten Tukiliiton keräykseen ja lahjoittaa 10 euroa tekstaamalla KOHTAAMUT numeroon 16499. Voit myös lahjoittaa suoraan Kehitysvammaisten Tukiliiton tilille: FI49 1146 3007 2069 12. 

Merkitse viitteeksi 30012, niin tuotto ohjautuu lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintaan."


Lähde:
Helsingin Sanomat 21.5.2015
Pauliina Grönholm

Pertti Kurikan nimipäivät nosti vammaiset esiin
HS lahjoittaa tämän lehden tuloja kehitysvammaisten nuorten ja lasten toimintaan



Asiasanat: #Kohtaamut #Tukiliitto #KiitosPKN #lahjoitus



Tämän ajankohtaista-uutisen osoite on
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1519

 
   

 
Takaisin