Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

4.12.2014
Kaarisilta ry:n taidetoiminta sai opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnon
 

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti 4.12.2014 yhdeksi Suomi-palkinnon saajaksi Kaarisilta ry:n taidetoiminnan. Palkinto myönnettiin tunnustuksena uraauurtavasta työstä erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden parissa. Kaarisillan taidetoiminta tarjoaa taiteilijoilleen ammattiopetusta ja taiteilijatiloja.

Suomi-palkinnon suuruus on 22 000 euroa. Palkinnoista päätti kulttuuriministeri Pia Viitanen apunaan eri taiteenalojen edustajista koostuva raati.


Lähtökohtana ammatillinen taiteellinen toiminta

Kaarisilta ry pitää yllä Taide- ja Toimintakeskusta Nastolan Villähteellä Erstan kartanossa sekä Art Kaarisilta -galleriaa Helsingin keskustassa Sanomatalossa.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että "Kaarisilta ry on tehnyt uranuurtavaa työtä erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden parissa tarjoamalla heille ammattiopetusta ja taiteilijatiloja. Kaarisilta ry. on työssään asettanut toimintansa lähtökohdaksi ammatillisen taiteellisen toiminnan. Tämä on ollut merkittävää työtä erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden aseman parantamiseksi."

Kaarisilta Biennale 2015 ja muuta tulevaa toimintaa

Kulttuuri- ja taidetapahtumien järjestäminen alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti kuuluu merkittävänä osana Kaarisilta ry:n toimintaan.  

Kaarisilta Biennale 2015 on tulevana kesänä Kaarisilta ry:n järjestämä avoin, erityistä tukea tarvitseville kuvataiteilijoille suunnattu, jurytetty kansainvälinen kuvataidetapahtuma ja kuvataidenäyttely.

Erityistä tukea tarvitsevien ihmisten osallisuus ja osallistuminen yhteiskunnassamme edellyttää määrätietoista esteiden poistamista ja tukitoimia. Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksessa Nastolan Villähteellä on järjestetty taide- ja musiikkipainotteista päiväaikaista toimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille vuodesta 1997 alkaen. Kulttuurialalla musiikin sekä kuvataiteen ammatillista koulutusta erityisopetuksena Kaarisilta on toteuttanut yhteistyössä Päijät-Hämeen koulutuskonsernin kanssa vuodesta 2003 alkaen.

Parhaillaan Kaarisillan paikallisena taidetapahtumana on Engel Makasiinissa 19.12. saakka esillä taidenäyttely.

Perinteinen Lucian päivän kulkue ja joulukonsertti järjestetään Lahden Ristinkirkossa lauantaina 13.12. klo 18. Konsertin solistina on baritoni Juha Kotilainen.

 

 

Tämän ajankohtaista-uutisen pysyvä osoite on
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1368


 
Juha Valkama: Vihreä VR (2014), akryyli. Teos osallistui kuva-artesaaniksi valmistuneiden lopputyönäyttelyyn 2014.
   

 
Takaisin