Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

3.12.2014
Kela: Omaishoidon tuki ei enää vaikuta yleiseen asumistukeen
 

Kela tiedottaa, että vuoden 2015 alusta alkaen omaishoidon tuki ei enää vaikuta yleiseen asumistukeen.

Ensi vuoden alusta omaishoidon tuen hoitopalkkiota ei huomioida enää tulona yleisessä asumistuessa. Omaishoidon tukea ja yleistä asumistukea saavan kannattaa tarkistaa asumistuki heti vuoden alussa. Jos tulot omaishoidon tuen kanssa ovat aiemmin ylittäneet kokonaan yleisen asumistuen tulorajat, kannattaa arvioida uudelleen mahdollisuus asumistukeen. Arvion voi tehdä esimerkiksi verkossa 13.12.2014 alkaen sivulla
www.kela.fi/laskurit .

Ensi vuoden alusta alkaen omaishoidon tuki ei siis vaikuta yleiseen asumistukeen eikä myöskään eläkkeensaajan asumistukeen.

Uudistuksen yhteydessä valintaoikeus yleisen asumistuen ja eläkkeensaajan asumistuen välillä poistuu, ja oikeus eläkkeensaajan asumistukeen sidotaan eläkkeen saamiseen.  Jatkossa esimerkiksi kaikki lapsiperheet voivat hakea vain yleistä asumistukea.

Uuden lain mukaan ruokakunnan alaikäisten lasten tulot eivät myöskään enää vaikuta yleisen asumistuen määrään. Kun lapsi täyttää 18 vuotta ja hänellä on tuloja, asiasta pitää ilmoittaa Kelaan, jotta asumistuki maksetaan oikean suuruisena.

 

Tuki ei katkea lainmuutoksen vuoksi

Uusi laki yleisestä asumistuesta tulee voimaan 1.1.2015. Tuen maksaminen ei katkea vuodenvaihteessa lainmuutoksen vuoksi.

Kela tarkistaa yleisen asumistuen uuden lain mukaiseksi seuraavassa väli- tai vuositarkistuksessa vuoden 2015 aikana. Siihen saakka asumistukea maksetaan entisin perustein. Jos elämäntilanne muuttuu, siitä pitää kuitenkin ilmoittaa viipymättä Kelaan.

Lähde: Kela

Tämän ajankohtaista-uutisen pysyvä osoite on
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1360

 
   

 
Takaisin