Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

9.9.2014
FASD-päivä 9.9. muistuttaa raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaaroista
 

Tiistaina 9.9. vietetään kansainvälistä FASD-päivää. Lyhenne FASD tarkoittaa sikiöaikaisen alkoholialtistuksen aiheuttamien vaikutusten kirjoa.

Suomessa syntyy vuosittain 600 – 1000 sikiöaikaisen alkoholialtistuksen vaurioittamaa lasta. Vaikeimmin vaurioituneet lapset ovat kehitysvammaisia. Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on tällä hetkellä merkittävin kehitysvammaisuuden aiheuttaja länsimaissa ja ainoa, jonka aiheuttama haitta olisi täysin estettävissä.

Termi FASD tulee sanoista Fetal Alcohol Spectrum Disorders. FASD-lasten ja -nuorten kehityksen pulmat näkyvät oppimisen, ymmärtämisen ja käyttäytymisen osa-alueilla. Tyypillisiä ovat erilaiset keskittymisen ja tarkkaavuuden ongelmat sekä käyttäytymiseen liittyvät erityispiirteet, kuten vaikeudet arvioida tilanteita ja sosiaalisia vihjeitä.

FASD-lapset ja -nuoret eivät muodosta kuitenkaan yhtenäistä ryhmää. He tarvitsevat laaja-alaista, yksilöllistä tukea ja apua oppimisessaan ja elämässä selviytymisessä pitkälle aikuisuuteen asti.

 

FASD-osaamisverkosto Suomeen

Kehitysvammaliitto käynnistää FASD-päivänä FASD-osaamisverkoston luomisen Suomeen.

Verkosto on tarpeen, koska Suomesta puuttuu taho, josta FASD-henkilöt, heidän läheisensä sekä kuntoutuksen, lastensuojelun, opetuksen, erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalityön ammattilaiset voisivat saada ohjausta ja tietoa eri-ikäisten FASD-henkilöiden tuen tarpeista. Verkosto on tarkoitettu heille kaikille, ja tavoitteena on yhdistää monialaista asiantuntemusta ja FASD-henkilöiden kokemusasiantuntijuutta, jotta FASD-henkilöiden saamia palveluja ja vertaistukea voidaan kehittää.

Kehitysvammaliitto on toteuttanut useita RAY:n rahoittamia projekteja, joilla on lisätty FASD-tietoisuutta ja kehitetty palveluja. Vuonna 2013 RAY palkitsi työn Vaikuttavaa!-palkinnolla.

Lisätietoa FASDista suomeksi:
www.verneri.net/yleis/fasd

 
   

 
Takaisin