Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

3.9.2014
SuPer: monet kohtaavat väkivaltaa vammaispalvelutyössä
 

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin 3.9.2014 julkaiseman selvityksen mukaan 72 prosenttia vammaispalveluissa työskentelevistä lähi- ja perushoitajista on kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa työssään viimeisen vuoden aikana.

Vammaispalvelutyön ammattilaiset työskentelevät erittäin vaativissa tehtävissä. Työntekijöiltä edellytetään vahvaa tietopohjaa ja käytännön erityisosaamista vammaisuudesta sekä vahvaa ammattietiikkaa ja työmoraalia. Superin mukaan yksi syy alan vetovoimaisuuden hiipumiseen voi olla väkivallan uhka ja kokeminen.

Kyselyyn vastanneista 81 prosenttia kertoi, että heidän työpaikallaan on sovittu toimintaohjeet väkivaltatilanteiden varalle. Selvityksen mukaan se ei riitä, vaan on kiinnitettävä huomiota ennaltaehkäisevään työskentelyyn.

Selvityksen mukaan riittävä muun muassa koulutetun hoitohenkilökunnan määrän ja parityöskentelyn lisääminen ovat ratkaisuja väkivallan vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Kyselyyn vastanneista 40 prosenttia kertoo, että henkilökuntaa on liian vähän. Hoitajat tarvitsevat välineitä ja keinoja puuttua asiakasta kunnioittavasti väkivaltatilanteisiin.
 
Kyselyyn vastasi keväällä 2014 noin 700 vammaispalvelutyön eri tehtävissä olevaa jäsentä. SuPer selvitti työntekijöiden kokemuksia työstään ja vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisesta.

Lue lisää Superin sivulta
www.superliitto.fi/

 

 

Tämän ajankohtaista-uutisen osoite on 
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1291

 

Selvitys on julkaistu
Superin sivulla
osoitteessa
www.superliitto.fi/

   

 
Takaisin