Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

4.4.2014
OAJ: Hallituksen säästöt romuttavat erityisoppilaiden tuen
 

Opettajien ammattijärjestö (OAJ) on huolissaan siitä, että hallituksen kehysriihessä tehdyt päätökset romuttavat eniten tukea tarvitsevien oppilaiden tuen.

Kehysriihen yhteydessä päätettiin, että perusopetuksen koulunkäyntiavustajat luetaan osaksi opettaja-oppilassuhdetta. Hallituksen arvion mukaan tästä koituvat 10 miljoonan euron säästöt.

"Käytännössä tämä tarkoittaa mahdollisuutta suurentaa erityistä tukea tarvitsevien, pidennetyn oppivelvollisuuden tai vaikeasti vammaisten oppilaiden opetusryhmien kokoa. Nämä ovat ainoita opetusryhmiä, joiden enimmäiskoko on määritelty nykyisessä lainsäädännössä", sanoo OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen.

Tällä hetkellä lainsäädännössä säännellään ainoastaan erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetusryhmien kokoa. Nyt ryhmissä voi olla kuudesta kymmeneen oppilasta riippuen siitä, mitä vaikeasti vammaisia tai erityistä tukea tarvitsevia oppilaita ryhmissä on.

OAJ:n laskelmien mukaan 10 miljoonan euron säästöt tarkoittaisivat 160 erityisluokanopettajan vähentämistä ja heidän ryhmiensä lasten sijoittamista muihin erityisopetuksen luokkiin. Pääsääntöisesti näissä luokissa on jo avustajia, joten avustajien määrää ei lisättäisi.

Opetusalan ammattijärjestön mukaan vain 41 prosenttia erityistä tukea tarvitsevista oppilaista on enää erityisluokalla. Vuosina 2010 – 2013 erityisluokanopettajien määrä on vähentynyt kolmellasadalla, kun kunnat ovat lakkauttaneet erityisluokkia.

Vuoden 2011 alusta lähtien erityisoppilaita on integroitu tavallisiin koululuokkiin. Integraatio ei kuitenkaan voi onnistua, mikäli se toteutetaan turvaamatta lapsen tarvetta tukeen.

OAJ ennustaa, että myös perusopetuksen tavallisten luokkien koot tulevat todennäköisesti kasvamaan kehysriihen leikkausten vuoksi. Perusopetuksesta ollaan leikkaamassa 57 miljoonaa euroa. Samansuuruinen rahasumma on annettu tälle vuodelle luokkakokojen pienentämiseen.

 

Adressi säästöjä vastaan

- Toivon, että meidän tarinamme myötä ihmisille kirkastuisi se, mitä se pienen ihmisen elämässä tarkoittaa, kun tällaisia säästöpäätöksiä tehdään, sanoo 8-vuotiaan erityislapsen Nuutin äiti Noora Peltoniemi Ilta-Sanomien jutussa.

Hän on perustanut Facebook-ryhmän Tehdään Nuutin haaveesta totta!. Noora Peltoniemi on myös aloittanut adressin, jossa vaaditaan kehysriihen avaamista erityislapsia koskevan päätöksen tiimoilta uudelleen.


Jutun voit lukea tästä:

Tarja Kuittinen, Ilta-Sanomat
Autistisen Nuutin äiti: Älkää viekö poikani avustajaa

Adressiin voit osallistua tästä linkistä
Erityistukea tarvitsevien lasten oikeus oppimiseen turvattava!

 

 

Tämän ajankohtaista-uutisen osoite on
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1207

 

 

 
   

 
Takaisin