Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

5.3.2014
Kehitysvammaliiton koulutusta yksilökeskeisestä elämänsuunnittelusta
 

 

Kehitysvammaliitto järjestää koulutusta kehitysvammaisten henkilöiden kanssa työskenteleville ammattilaisille. Vielä mahtuu mukaan seuraavaan koulutukseen:

Yksilökeskeinen elämänsuunnittelu vaikeimmin kehitysvammaisille
23.-24.4.2014 Kehitysvammaliitto, Viljatie 4 A, Helsinki

Kohderyhmä: Vaikeimmin kehitysvammaisten kanssa työskentelevät, jotka toimivat esimerkiksi asumispalveluissa, päivätoiminnassa tai kouluissa.

Sisältö: Koulutuksessa opiskellaan tekemään yksilökeskeistä suunnittelutyötä yhdessä vaikeimmin kehitysvammaisten kanssa.  Vaikeimmin kehitysvammaiset  kertovat ilmein ja elein sekä asteillaan itselleen tärkeistä asioista. Työntekijän tärkeimpiä työkaluja ovat aito läsnäolo, aloitteiden huomaaminen ja ilmaisun muokkaaminen henkilölle sopivaksi suunnittelutyötä tehtäessä.

Koulutuksessa:
- saa tietoa vuorovaikutuksesta
- oppii huomaamaan vuorovaikutuksessa olevia pieniä elementtejä
- oppii tekemään strukturoidusti vaikeimmin vammaisen kanssa karttatyöskentelyä
- oppii muuttamaan arkea henkilön omien toiveiden mukaiseksi
- saa jakaa omia kokemuksiasi työskentelystä vaikeimmin vammaisten kanssa.

Kaksipäiväinen koulutus sopii erityisesti henkilöille, jotka ovat käyneet yksilöllisen elämänsuunnittelun peruskurssin. Se ei kuitenkaan ole edellytys kurssille osallistumiselle.

Hinta: Kokonaishinta on 270 euroa (Kehitysvammaliiton jäsenmaksu 243 euroa)

Lisätietoa ja ilmoittautuminen linkistä:
www.kehitysvammaliitto.fi/kalenteri

 

 

Tämän ajankohtaista-uutisen osoite on
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1180

 
   

 
Takaisin