Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Ajankohtaista

28.10.2013
Mukaan.fi-palvelu sulkeutuu vuoden 2014 alussa
 

Kehitysvammaisten Tukiliitto kehitti sosiaalisen median verkkopalvelun vastauksena jäsenistöstä nousseelle toiveelle. Tarkoitus oli tarjota kanava yhdistysten sisäiseen viestintään ja erilaisten teemojen ympärille syntyville keskusteluryhmille.

Mukaan.fi-palvelun avaamisesta tulee helmikuussa 2014 kuluneeksi kaksi vuotta. Perusparannus valmistui keväällä 2013. Nyt voi jo todeta, että jäsenistö ja muut asianosaiset eivät ole ottaneet Mukaan.fi-palvelua omakseen. Vaikka rekisteröityneitä käyttäjiä on lähes 600, palvelun aktiivinen käyttö on hyvin vähäistä. Palvelu ei ole myöskään vastannut yhdistysten tarpeisiin kotisivun kaltaisesta viestintävälineestä.

Liittohallitus päätti kokouksessaan 5.10.2013, että Mukaan.fi-palvelun ylläpitoon ja kehittämiseen ei enää satsata yhä rajallisemmaksi käyviä resursseja. Tarkoitus on, että palvelu sulkeutuu alkuvuodesta 2014.

Tukiliitto tiedottaa palvelun sulkeutumisesta omilla kanavillaan. Toivomme myös, että palvelun käyttäjät ja etenkin ryhmien ylläpitäjät varmistaisivat tiedon perillemenoa omissa verkostoissaan.

Tukiliiton elämä sosiaalisessa mediassa jatkuu, ja vahvistuu. Viisainta on nyt keskittyä entistä enemmän viestintään siellä, missä ihmiset jo luonnostaan ovat ja mihin myös uusien on helppo liittyä mukaan. Facebook-palvelua käyttää jo noin kaksi miljoonaa yli 13-vuotiasta suomalaista, joten palvelu on tällä hetkellä luonnollinen valinta myös Tukiliiton kohtauspaikaksi.

Kokoamme vinkkejä ja ohjeita sosiaalisen median haltuunottoon Tukiliiton kotisivuille osoitteeseen: www.kvtl.fi/fi/media/sosiaalinen-media/

 

Mukaan.fi-käyttäjille annetaan ohjeita ja työkaluja palvelun hallittuun lopettamiseen myös palvelun sisällä.

 

Tämän ajankohtaista-uutisen osoite on
http://www.kvtl.fi/fi/ajankohtaista/lisaa-ajankohtaisia/?nid=1047
 
   

 
Takaisin