Sain soiton laitoksessa asuvan, aikuisen kehitysvammaisen ihmisen äidiltä. Soittaja kuulosti hiljaisen toivottomalta. Ei ole elämä mennyt niin kuin Strömsössä. Aikuinen lapsi viettää yöt lukitun oven takana, huoneessaan vain sänky ja petivaatteet. Ei mitään muuta.
Kysymys miksi – miksi henkilön elämästä on tehty noin riisuttua – on tärkeä, mutta toisarvoinen. Oleellisinta on, että niin ei vaan saa olla. Vankilassakin on paremmat olot.
Soittaja kertoi yrityksistään saada tilanteeseen muutosta. Kukapa ei koettaisi tehdä kaikkeaan, jotta oman lapsen elämä olisi inhimillistä. Äidin hätä oli ankara: muutosta parempaan ei ollut näkyvissä.
Tänään kuulin kuulumisia toisesta laitoksesta, jossa ihmiset erotellaan puisten porttien avulla (katso kuva). Vanhan rakennuksen ahtaassa vessassa asioiminen on niin hankalaa, että siinä tarvitaan avuksi hoitaja – vaikka aiemmassa asuinpaikassa se sujui itsenäisesti. Ulos pääsee kellari- ja varastotilojen kautta – tavarahissillä. Talvella lattiat ovat kylmät, kesällä lämpö pakahduttaa.
Suljettujen porttien takana.
Suomessa toimii edelleen 18 kehitysvammalaitosta, joissa on noin 2000 kehitysvammaista henkilöä. Hallitussihteeri Jaana Huhta on todennut (Ketju 4/2011), että vain murto-osa näistä 2000 henkilöstä tarvitsee laitosten tarjoamaa raskasta palvelujärjestelmää.
Laitoksia puretaan eri puolilla Suomea eri tahtiin. Hallitussihteeri Huhta ei ole ainoa, joka on ilmaissut huolensa siitä, että asumista ja palveluja suunnitellaan järjestettäväksi uusissa, suurissa laitosmaisissa keskittymissä. Mikä taho varmistaa, että valtioneuvoston periaatepäätökseen perustuva kehitysvammaisten asumisohjelma oikeasti toteutuu? Ohjelma on hyvä, mutta edelleen kunnat ovat keskeisiä toimijoita palveluiden järjestämisessä.
Takaisin yksittäisten henkilöiden epäinhimillisiin oloihin. Väyliä tilanteen muuttamiseksi – kantelu aluehallintovirastoon tai eduskunnan oikeusasiamiehelle – on, mutta ne ovat hitaita. Paikallisen median huomion kiinnittäminen on yksi keino herättää ihmisiä ja päättäjiä. Kehitysvammaisten Tukiliiton lakineuvonta ohjaa ja neuvoo kehitysvammaisuuteen liittyvissä juridisissa asioissa. Lisäksi lakimies laatii valituksia sellaisissa vammaispalveluita koskevissa asioissa, joilla on laajemmin merkitystä vammaisille ihmisille ja heidän perheilleen.
Inhimillisyys on ykkösasia. Mutta peräti onneenkin meillä kaikilla on oikeus.
2011
klo13:07 / Kirsi Kettunen
Eihän tähän tarvita vammaisten oikeuksien julistusta. Ihmisoikeudet eivät toteudu, ja k.o “julistuksen” Suomi ratifioi jo xx ennen nakkisotaa………..
VN:n on syytäkin ‘hidastella’ Vammaisten oikeuksien julistuksen kanssa, koska kumpaakaan edellisistä
1) ihmisoikeudet
2) lasten oikeudet
ei vieläkään toteuteta – me elämme vuotta 2011
Kokemukseni mukaan laitos laitostaa aina ensimmäiseksi henkilökunnan, joka siellä on töissä ——– arvostaisin kovin niitä kommentteja, jotka auttaisivat minua ‘laitosorganisaation’ johtajana auttamaan näitä hlöitä näkemään & kokemaan toisin……………
Pahoittelen, mutta tämä tarina yhdessä monen muun tarinan kanssa särkee sydämen – OIKEESTI
2011
klo17:32 / timo
Minun mielestä asuntolat ovat myös laittoksia mutta vain pienimuotoisia
Silläkin on erilaisia sääntöjä
Kun sääntöjä ei noudateta niin siittä tulee sanomista
nimimerkki kokomusta on
2011
klo17:53 / Stina
Kuka tekee nämä kehitysvammaisten epäinhimilliset pakkohoitopäätökset? Eikö vanhemmilla ole mitään sanottavaa asioiden hoidossa?
2011
klo17:39 / Markku Vainio
Noita Raimon esille nostamia kysymyksiä on tullut viime aikoina pohdittua. Tuntuu kuin viime aikoina itsekeskeisyys ja oma napa olisi noussut kohtuuttomaan arvoon. Vihapuheet ovat lisääntyneet (ainakin julkisesti), inhimillisyys katoamassa?
En haluasi politikoida, mutta ovatko tiettyjen kansanedustajien puheet villinneet (vapauttaneet?) sananvapauden yli kohtuuden rajojen? Vai onko kyse siitä, että maamme auttaessaan hädänalaisia on joidenkin mielestä väärällä asialla? Onko oma 100% onnen tavoittelu tärkeämpää kuin antaa toisille edes 10% onni? Välittäminen, sekö puuttuu?
Mutta kuten aiemmin kirjoitin (olikohan se Fb?), niin monasti hyvän asian saa nousemaan keskusteluun vain riittävän “alhainen” negatiiviinen kommentointi (vrt. Taina Kovailainen Ajankohtainen kakkonen 25.10.2011). Toimii siis katalyyttinä. Kun Taina-vastainen fb-sivusto keräsi vuorokaudessa yli 23 000 (kaksikymmentäkolmetuhatta) tykkääjää, niin voimme ehkä päätellä, että inhmiliisyyttä kuitenkin vielä on – ja paljon! Tainaa tarvittiin kai tähän kohtaan. Sinänsä oli oikein sulkea tuo em. fb-sivusto, koska se lipahti nopeasti vihapuheeksi; surullista sekin. Osa purkaa vihapuheena omaa pahaa oloaan palastalle kuin palstalle.
On hyvä, että myös tälle Tupun esille nostamalla äidillä on kanavansa kertoa huolensa. Hän ei lähde vihan ja uhon tielle, vaan yrittää saada äänensä kuuluville välittämällä lapseaan kohti tuntemansa rakkauden TUKIliiton kautta. Me voimme osaltamme tukea häntä. Ja auttaa sen minkä voimme.
Toivon, että tämä blogi leviää ja vie sanomaansa laajoille joukoille. Samalla myös suunnatonta tukea kvtl-väelle – on pakko olla raskasta työskennellä vähäosaisten puolesta tätä ymmärtämättömyyttä vastaan. Siis haluan uskoa, että kyse on ymmärtämättömyydestä, niin Tainalla kui8n muilla, eikä tietopohjaisesta eriarvoistamisesta.
- Make
2011
klo16:53 / Anne Tarsalainen
Ihmisarvoinen elämä kuuluu ihan jokaiselle ihmiselle!
2011
klo14:21 / Miia Mäkelä
Siis hetkinen ei toi voi olla 2010 luvun Suomea.
2011
klo13:50 / Raimo Seppälä
Elämmekö hyvinvointivaltiossa! Kuulummeko Euroopan vauraimpiin maihin!
Kuka lakkoilisi, osoittaisi mieltä heikompien puolesta eikä aina vain omaa etuajo-oikeuttaan ja etuuksiaan ajaen?