Lapsuusajan muistoja
Synnyin vuonna 1956 Pirkkalan kuntaan. Pirkkalan sijainti on Tampereen naapurikuntana.
Olen lievästi kehitysvammainen ja minun oikea puoleni oli syntyessäni halvaantunut. Minulla oli myös puhumisessa ongelmia. Äitini vei minua puheterapeutille ja kävin myös jumpalla.
Minä olen todella hyvilläni äidilleni hänen aikaansaannoksistaan. Minun paikkani olisi laitoksessa ilman äitini taistelua minun puolestani.
Opin myöhemmin kävelemään. Äitini oli huolissaan kävelystäni, mutta lääkäri sanoi, että kyllä poikanne vielä kävelee ja paljon. Lääkäri oli oikeassa. Olen kävellyt paljon, mennyt tuhatta ja sataa. Opin myös puhumaan hyvin. Minulla on oikein hyvät muistot lapsuuden ajalta.
Äitini myös antoi minun olla muiden ikätovereiden kanssa. Minuakin haukuttiin samalla lailla kuin muitakin kavereita. Kiusaaminen oli vain nimittelyä, esimerkiksi ”Limppu”.
Olen ollut monenlaisessa toiminnassa mukana lapsesta asti. Tein lapsena esimerkiksi vapaaehtoista työtä, kannoin kaupasta ihmisten kasseja. Kävin myös vammaisten leirillä lapsena. Niiltä ajoilta minulla on vieläkin muutama ystävä.
Minun mielestäni vanhempien tulisi antaa lievästi vammaisen olla muiden lasten kanssa. Vammaiset ja muut lapset huomaisivat, että vammainen on samanlainen kuin muutkin lapset.
2011
klo21:52 / titt
hei olen 14.v tyttö, ja kirjoituksesi saa ajattelemaa monia huonoja tekoja nauruja,halveksivia katseita, haukkuja ja huudahduksia joita vammaiset joutuvat kuuntelemaan! minun mielestäni se on niiin väärin olen yrittänyt myös tolkuttaa sitä kavereideni päähän muttta he vain nauravat, minä olen aloittanut hymyilemisen kaikille mummoille ja vammaisille kaupassa yritän niin tuottaa kaikille hyvää mieltä hymyilemällä aina välillä hymyyni vastataan ja se saa minut aina paremalle mielelle, tekstisi saa kaikki ajattelemaan oikeasti kiitos tästä! EN MYÖSKÄÄN ESIINNY TÄSSÄ OMALLA NIMELLÄ MUTTA KAIKKI MUU ON TÄYTTÄ TOTTA!
2011
klo16:24 / Merja Salminen
Juuri näin,
omat vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten. Olen sitä mieltä ettei kenenkään paikka ole missään laitoksessa vaan oman kodin lämmössä jossa läheiset ihmiset ovat ympärillä. Mikäli heidän voimansa hupenevat tulisi siihen yhteiskunnan tarjota apua, siis kotiin.
2011
klo17:57 / Hate ja Jatta
Hyvin olet osannut tuoda tärkeet asia esille.Hienosti tehty että tuot äitisi panostuksen esille ja annat sille positiivisen palautteen kaiksesta mitä se on tehny sun eteen.Kaikkee hyvää sulle.
2011
klo13:01 / Raimo Kemppi
Hei Timo
Oli hienoa lukea kuinka positiivisella asenteellasi olet voittanut
esteet, joita elämä tuo eteen ja annoit myös arvon äitisi viisaille
toimintatavoille!
terveisin Raimo
2011
klo12:24 / Eeva Kaunisto
Suomalaisella sisulla ja sitkeydellä, sekä Jumalan antamalla voimalla, Timo olet juuri tämä elämänmyönteinen itsesi. Lähimmäisesi ovat sinulle tärkeitä ja olet huomaavainen ystävä. Kiitos Timo ja siunausta tuleviin päiviin.
2011
klo12:10 / Jorma Jokiniitty
Kiitos Timo elämänmyönteisestä blogikirjoituksestasi. On hienoa, että olet aina ollut eteenpäin tahtova, toiset huomioonottava ja positiivinen luonne.
On hienoa, että olen saanut olla ystäväsi jo vuosikymmenet ja että meillä on yhteinen pitkäaikainen harrastus. Siunausta Sinulle myös tästä eteenpäin!
2011
klo11:21 / Kimmo Lehtonen
Hyvä ja tiivis juttu. Olennaiset asiat oikeilla paikoilaan. Kiitokset ja onnen toivotukset! Kimmo
2011
klo10:47 / Hanna
Sydäntä lämmittävä elämän asenne! Ja kiitos aiheellisesta kannanotosta. Tsempin toivotukset sinulle elämän moninaisiin haasteisiin, joita meillä kaikilla tulee olemaan olemme sitten vammaisia tai niin sanottuja terveitä ihmisiä. Unohdetaan yhdessä ihmisten luokittelu , se kun niin turhaa mielestäni on!
2011
klo10:27 / Kylli
Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi!