Isän tarina
” Luota itseesi, mutta älä jää yksin”Yksitoistavuotiaan Wilma Tuomisen syntymää seurannut aika oli Juha-Pekka Tuomisen mukaan yhtä hässäkkää. Isä hoiti pääasiassa tiedottamisen vauvan syntymästä ja Downin syndroomasta sukulaisille ja ystäville. Wilman äiti Nina Tamminen keskittyi vauvan käytännön tarpeisiin. Suurin huoli oli tytön sydänvika, joka korjattiin leikkauksella neljän kuukauden ikäisenä.
Itse kehitysvammaisuuteen liittyviä asioita vanhemmat alkoivat käsitellä vasta vähitellen. Isä sanoo, että he saivat Turun kaupungin varhaiskuntouttajalta arvokasta ensitietoa. Myös vertaistukea löytyi nopeasti. Isä etsiytyi muun muassa ensitukiryhmään.
Juha-Pekka Tuominen sanoo, että nyt perhe elää normaalia elämää. Wilman erityisyys kuuluu olennaisena osana perheen arkeen, eikä sitä jatkuvasti mietitä.
” Olemme hyvin onnellisia siitä, että Wilma on pärjännyt. Hän esimerkiksi alkoi tuottaa sanoja hyvin varhain ja oppi silloin myös kuivaksi. Neuvolan työntekijä ei uskonut korviaan kuullessaan noin vuoden ikäisen Wilman sanovan äiti. Terveydenhoitaja informoi vaimoani myös kotikunnan tarjoamasta vaipparahasta, vaikka Wilma kävi silloin jo potalla.”
Isä paljastaa oppineensa, että vanhempien tulee ehdottomasti luottaa omiin tuntemuksiinsa lapsen ratkaisuja tehdessään. Perhe on saanut paljon tukea ja tietoa sekä asiantuntijoilta että samassa tilanteessa olevilta perheiltä. Wilman elämän suuret käänteet, kuten päiväkotiasiat ja koulun alkuun liittyvät ratkaisut, vanhempien on pitänyt kuitenkin pohtia itse. Ennen jokaista päätöstä he ovat sitkeästi selvittäneet asioita ja etsineet ajatustensa pohjaksi tietoa.
Tuomisen perhe katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen.
Päivähoidossa Wilma oli tavallisessa lähipäiväkodissa. Nyt neiti käy erityiskoulua. Tyttö olisi ollut tervetullut myös tavalliseen lähikouluun, mutta pitkään harkittuaan perhe päätyi valitsemaan hänen nykyisen koulunsa. Wilman ja kolme vuotta nuoremman Hilda-siskon koulupolut eroavat toisistaan siinä, että isosiskon taival vaatii vanhemmilta hieman enemmän ennakkosuunnittelua ja neuvotteluja viranomaisten kanssa.
Juha-Pekka Tuominen kertoo, että vanhemmat ovat keskustelleet yksitoistavuotiaan esikoisensa kanssa jo tulevaisuudestakin. Kielellisesti lahjakas ja hoivaamisesta innostunut tyttö voisi vaikka etsiytyä johonkin hoitoalan ammatilliseen koulutukseen.
Isä haluaa välittää ensitietoa hakeville vanhemmille yhden ajatuksen:
” Perheen elämäntilanne sanelee sen, kuinka paljon ja laajasti vanhemmat pystyvät ja jaksavat hoitaa erityislapsen asioita. Silti koskaan ei saisi jättäytyä ongelmiensa kanssa yksin.”
Teksti: Pia Kirkkomäki, kuva Tuomisen arkisto